Tenttiviikot, joululomat, sun muut ovat jo ollutta ja mennyttä. Nyt loman jälkeen on oikestaan ihan tyytyväinen olo siitä, että sai edes jotenkin levättyä, ja musiikkia tehtyä. Nyt pitäisi aloittaa työnhaku ihan tosissaan, jos meinaa kesäksi jotain tekemistä keksiä. Tai oikeastaan on pakko keksiä, sillä kouluun liittyvä työharjoittelu pitää suorittaa nykyään kesäisin, eikä ole mitään erillistä harjoittelujaksoa. Höh.

Opiskelumotivaatio on ihan huipussaan, tai ainakin melkein. Peruskurssit tuntuvat rasittavalta pakkopullalta, mutta ne muutamat kurssit joilla oikeasti oppii jotain uutta motivoivat kyllä hyvin. Lähinnä oikeastaan häiritsee, kun joutuu tekemään luokkatovereiden kanssa jotain projektiduuneja. Ei oikein aina nappaa katsella niiden tyyppien naamoja.

Mutta kai sitä pitäis opetella sietämään ihmisiä, vaikka ihan pikku hiljaa.