Olkoon tämä sitten ensimmäinen postaukseni uuteen blogiini. Ei ihan ensimmäinen postaus ikinä, mutta ei siitä sen enempää, ne blogit ovat olleita ja menneitä. Tai lähinnä omaan hiljaisuuteensa, serverin hajoamiseen  tai kirjoittajan vitutuksen kaatuneita.

Lisäksi, huomenna on tentti joka käsittelee digimediaa, ja kurssimatskuun kuuluu myös videoluentoja, joista pitäisi kirjoittaa arviot. Yksi luento oli blogeista ja jonkin sortin yllytyshulluna (tai no eipä paljoa tarvinnut yllyttää) keksin itsekin luoda taas uuden blogin.

Tai olihan mulla vanhakin pystyssä, mutta olin kirjoittanut siihen 3 kuukautta sitten. Se ehtikin elää ruhtinaallisen kuukauden ajan.

Kun nyt on takki auki, voisin käydä tenttimatskujen kimppuun. Kuvitelkaa muuten, käsitellään niinkin eloisaa alaa kuin digimedia-ala ja annettu matsku sisältää jopa yli kolme vuotta vanhaa tietoa. Tai ei ainakaan tunnu välttämättä olevan ajantasalla. Mutta tällä mennään.